Falcatifolium ist eine Pflanzengattung in der Familie der Steineibengewächse (Podocarpaceae). Das natürliche Verbreitungsgebiet der fünf oder sechs Arten liegt auf einigen Inseln, die beispielsweise zu Indonesien, den Molukken, den Philippinen gehören und auf Borneo sowie auf Neukaledonien.[1]
Falcatifolium-Arten sind immergrüne Sträucher oder Bäume. Sowohl die Rinde als auch die Blätter enthalten Harz. Die Borke ist dünn, faserig, zeigt verstreute Korkporen und kann abblättern. Die Verzweigung in monopodialen Bäumen erfolgt in Scheinwirteln und ist bei Sträuchern unregelmäßig. Belaubte Zweige enden in lockeren Knospen, die durch schmal dreieckige Schuppenblätter gebildet werden.[2][3]
Das Holz ist weich, leicht, duftend und hellbraun und zeigt nur geringe Unterschiede zwischen Kern- und Splintholz. Es ist fein und gleichmäßig gemasert, Wachstumsringe sind nur undeutlich ausgebildet. Harzkanäle fehlen, jedoch werden einzelne Harzzellen gebildet.[3]
Die Blätter sind zweigestaltig, es werden Schuppenblätter und Laubblätter unterschieden. Die Schuppenblätter wachsen mehr oder weniger angedrückt an Haupttrieben und zapfentragenden Trieben. Die Laubblätter wachsen mehr oder weniger zweireihig angeordnet, sie sind zweiseitig seitlich abgeflacht, haben also eine linke und rechte Seite, und schief lanzettlich-sichelförmig. Die Blätter sind einnervig, deutlich größer als die Schuppenblätter, jedoch sehr unterschiedlich in der Größe. Sie bilden auf beiden Blattseiten Spaltöffnungen.[2][3]
Falcatifolium-Arten sind zweihäusig getrenntgeschlechtig (diözisch).[2][3]
Die Pollenzapfen sind zylindrisch bis kätzchenförmig. Sie wachsen meist einzeln seltener in Gruppen, achselständig an schuppigen Stielen. Die Mikrosporophylle sind klein, dreieckig oder zugespitzt und zeigen zwei rundliche Pollensäcke, die mit zwei Luftkammern versehene Pollen enthalten.[2]
Die Samenzapfen wachsen einzeln, seitenständig oder seltener endständig auf beschuppten Stielen. Die Samenzapfen bestehen aus acht bis zwölf spiralig angeordneten Deckschuppen, die anschwellen, fleischig werden und sich rot färben und zusammen mit der Zapfenachse ein unregelmäßig geformtes „Podocarpium“ bilden. Nahe der Spitze des Podocarpiums wächst eine fertile Samenschuppe, welche auf der adaxialen Seite die einzelne Samenanlage trägt. Die flügellosen Samen sind eiförmig, jedoch mehr oder weniger abgeflacht und zeigen zwei seitliche Grate. Sie stehen aufgerichtet schief zur Achse des Podocarpium und sind an der Basis vom angeschwollenen Epimatium, das aus einem oder zwei angeschwollenen Samenschuppen gebildet wird, umgeben.[2][3]
Die Chromosomengrundzahl beträgt x = 10.[3]
Die Gattung Falcatifolium wurde 1969 durch David John de Laubenfels in Journal of the Arnold Arboretum, Volume 50, Seite 308 aufgestellt. Typusart ist Falcatifolium falciforme (Parl.) de Laub.[4]
Die Gattung Falcatifolium gehört zur Familie Podocarpaceae innerhalb der Ordnung Coniferales. Arten, die zuvor den Harzeiben (Dacrydium) zugeordnet waren, wurden in die neue Gattung Falcatifolium gestellt. Die Arten der Gattung Falcatifolium unterscheiden sich von denen der Gattung Dacrydium durch die Position der Zapfen, die Form des Epimatiums und die unterschiedliche Form der Blätter. Genetische Untersuchungen zeigen jedoch, dass die Arten der Gattungen Falcatifolium und Dacrydium nah miteinander verwandt sind, näher als die später von den Harzeiben abgetrennten Gattungen Halocarpus, Lagarostrobos, Lepidothamnus und Manoao.[3]
Das Verbreitungsgebiet der Falcatifolium-Arten liegt in Melanesien, auf Borneo, Sulawesi, den Philippinen, auf den Molukken, in Neuguinea und auf Neukaledonien.[2]
Die Arten der Gattung Falcatifolium sind untereinander eng verwandt, sie unterscheiden sich vor allem durch die Größe und die Form der Laubblätter. Aljos Farjon 2010 unterscheidet folgende sechs Arten:[2]
James Eckenwalder sieht 2009 Falcatifolium sleumeri nur als Synonym für Falcatifolium papuanum. Er gibt für die restlichen fünf Arten folgende Unterscheidungsmerkmale an, wobei das Podocarpium nur zur Unterscheidung von Falcatifolium papuanum und Falcatifolium taxoides ausschlaggebend und für zwei Arten nicht bekannt ist.[3]
Es gibt nur wenige fossile Funde, Funde aus dem Eozän Südostaustraliens weisen ein Alter von etwa 45 Millionen Jahren auf. Die Abspaltung von den anderen Gattungen muss also schon davor erfolgt sein. Aus dem Eozän und dem jüngeren Oligozän Tasmaniens kennt man Funde mit ähnlicher Blattform jedoch anderer Oberflächenstruktur, die einer eigenen Gattung Sigmaphyllum zugeordnet werden.[3]
Die Arten der Gattung werden kaum kultiviert, und es gibt auch keine bekannten Kultivare.[3] Das Holz von Falcatifolium falciforme und Falcatifolium papuanum wird zusammen mit dem Holz anderer Vertreter der Steineibengewächse wirtschaftlich genutzt.[11][12]
Falcatifolium ist eine Pflanzengattung in der Familie der Steineibengewächse (Podocarpaceae). Das natürliche Verbreitungsgebiet der fünf oder sechs Arten liegt auf einigen Inseln, die beispielsweise zu Indonesien, den Molukken, den Philippinen gehören und auf Borneo sowie auf Neukaledonien.
Фалькатифолиум ( латин Falcatifolium ) — подокарп котырса лыса пу увтыр. Сійӧ быдмӧ Азияын.
Фалькатифолиум ( лат. Falcatifolium ) — подокарп котырись лыса пу увтыр. Фалькатифолиум увтырӧ пырöны 5 - 6 вид. Фалькатифолиум пантасьӧ Азияын.
Фалькатифолиум ( лат. Falcatifolium ) — Podocarpaceae семьяысь Азилэн лысо писпу. Дуннеын тодмо ог 5-6 пӧртэм.
Фалькатифолиум ( латин Falcatifolium ) — подокарп котырса лыса пу увтыр. Сійӧ быдмӧ Азияын.
Фалькатифолиум ( лат. Falcatifolium ) — Podocarpaceae семьяысь Азилэн лысо писпу. Дуннеын тодмо ог 5-6 пӧртэм.
Фалькатифолиум ( лат. Falcatifolium ) — подокарп котырись лыса пу увтыр. Фалькатифолиум увтырӧ пырöны 5 - 6 вид. Фалькатифолиум пантасьӧ Азияын.
Falcatifolium is a genus of conifers of the family Podocarpaceae. The genus includes evergreen dioecious shrubs and large trees of up to 36 metres (118 ft). Five species are presently recognized. The genus was first described by de Laubenfels in 1969, and is composed of species formerly classified in genus Dacrydium.
Genus Facatifolium ranges from New Caledonia to the Malay Peninsula, including New Guinea, the Indonesian islands of Sulawesi, Borneo, and the Obi and Riau Islands, and the Philippine island of Mindoro.
Falcatifolium taxoides from New Caledonia is the exclusive host of the Parasitaxus usta, the only known parasitic gymnosperm.
Karte mit allen verlinkten Seiten: {{cite journal}}: Cite journal requires |journal= (help) Falcatifolium is a genus of conifers of the family Podocarpaceae. The genus includes evergreen dioecious shrubs and large trees of up to 36 metres (118 ft). Five species are presently recognized. The genus was first described by de Laubenfels in 1969, and is composed of species formerly classified in genus Dacrydium.
Genus Facatifolium ranges from New Caledonia to the Malay Peninsula, including New Guinea, the Indonesian islands of Sulawesi, Borneo, and the Obi and Riau Islands, and the Philippine island of Mindoro.
Falcatifolium taxoides from New Caledonia is the exclusive host of the Parasitaxus usta, the only known parasitic gymnosperm.
Falcatifolium género de coníferas dentro de Podocarpaceae. Consta de 5 especies de fanerófitos dioicos y perennifolios. Laubenfels lo describió en 1969, a partir de especies clasificadas entonces como Dacrydium.
Se encuentra desde Nueva Caledonia a la Península de Malaca,también en Nueva Guinea, Indonesia (islas de Célebes, Borneo y Obi) en el Archipiélago de Riau, y Mindoro en Filipinas.
Falcatifolium género de coníferas dentro de Podocarpaceae. Consta de 5 especies de fanerófitos dioicos y perennifolios. Laubenfels lo describió en 1969, a partir de especies clasificadas entonces como Dacrydium.
Se encuentra desde Nueva Caledonia a la Península de Malaca,también en Nueva Guinea, Indonesia (islas de Célebes, Borneo y Obi) en el Archipiélago de Riau, y Mindoro en Filipinas.
Podokit (Falcatifolium)[2] on podokarpuskasvien heimoon (Podocarpaceae) kuuluva havupuusuku. Suvun kuusi lajia ovat trooppisen Aasian ja Tyynenmeren saarten pensaita ja puita. Suvun ominaispiirteitä ovat pihkaiset lehdet, jotka ovat sivuversoissa suuria ja usein sirppimäisesti kaartuvia, sekä epäsymmetriset mehevät kävyt.[1]
Tieteellinen nimi Falcatifolium on muodostettu latinan sirppiä ja lehteä tarkoittavista sanoista. Useiden suvun lajien sivuversojen lehdet ovat muodoltaan sirppimäisiä.[1]
Podokit ovat ainavihantia puuvartisia kasveja. Ne ovat yleensä pienehköjä puita tai pensaita.[1][3] Oksat haarautuvat puumaisilla kasveilla rungosta valekiehkuroina. Pensasmaisilla yksilöillä oksitus on epäsäännöllisempää. Rungon ohut ja hajanaisten korkkihuokosten täplittämä kuori hilseilee vanhemmiten liuskoina. Kuori ja lehdet ovat pihkaisia.[1]
Lehtien muoto vaihtelee suuresti. Lehtiasento on kierteinen, mutta lehdet ovat usein kääntyneet tyvestään siten, että asettuvat kaksirivisesti rangan sivuille. Johtoversoilla ja käpyjä tuottavilla versoilla on suomumaisia ja rangan myötäisiä lehtiä, kun taas sivuversoilla on kaksirivisesti asettuneita lehtiä, joilla on johteinen lehtikanta ja litteä, siirottava lehtilapa.[1][3] Varhaislehdet ovat usein myöhäislehtiä suurempia.[1] Lisäksi nuorilla taimilla on ensimmäisenä vuonnaan myös muista lehdistä selvästi poikkeavia kapean linssimäisiä lehtiä.[3] Sivuversojen litteiden lehtien muoto vaihtelee suikeasta sirppimäiseen. Niillä on näkyvä keskisuoni.[1] Sirppimäisen lehden lapa kaartuu rangasta poispäin, mutta lavan kärki kaartuu usein takaisin verson kärjen suuntaan, toisinaan niin voimakkaasti, että lehti muistuttaa muodoltaan S-kirjainta.[1][3] Ilmarakoja on kaikilla lehden pinnoilla.[1]
Podokit ovat kaksikotisia hede- ja emikukintojen sijaitessa eri kasviyksilöissä. Kukinnot ovat perällisiä, ja kasvavat yleensä yksittäin lehtihangoissa.[1]
Hedekävyiksi kutsutut hedekukinnot ovat pitkän lieriömäisiä ja hieman norkkomaisia. Hedekäpy koostuu lavaltaan kolmiomaisista tai pitkäsuippuisista hedelehdistä. Jokaisessa hedelehdessä on kaksi siitepölyä tuottavaa pallomaista pölylokeroa.[1]
Kävyiksi kutsutut emikukinnot muuttuvat kypsyessään meheviksi ja sisältävät tavallisesti vain yhden siemenen. Käpy koostuu useasta kierteisesti asettuneesta käpysuomusta, joista tavallisesti vain yksi on hedelmällinen. Hedelmällisessä käpysuomussa on yksi ranganpuoleisella pinnalla sijaitseva käänteinen siemenaihe. Hedelmättömät käpysuomut turpoavat kävyn kypsyessä ja muodostavat epäsäännöllisen muotoisen mehevän pohjuksen kävyn tyveen. Kävyn kärjessä sijaitseva lähes pysty siemen on pohjukseen nähden vino. Siemenen tyveä ympäröi siemenen tuottaneesta emisuomusta kehittynyt mehevä vaippa eli epimatium.[1][3]
Podokkeja esiintyy Kaakkois-Aasiassa ja läntisellä Tyynellämerellä ainakin Malesiassa, Indonesiassa, Filippiineillä, Papuassa-Uudessa-Guineassa ja Uudessa-Kaledoniassa.[1]
Podokit ovat podokarpuskasvien heimoon kuuluvia havupuita. Niiden lähimmät sukulaiset ovat genetiikan perusteella suvun Dacrydium kasvit.[4] Podokit luokiteltiinkin yleensä sukuun Dacrydium ennen kuin David John de Laubenfels erotti ne vuonna 1969 omaksi suvukseen Dacrydiumin lehdistä poikkeavien kaksimuotoisten ja usein sirppimäisten lehtien sekä käpyjen muodon erojen perusteella.[3]
Sukuun määritellään yleisesti kuuluvaksi kuusi lajia.[1][3]
Podokit (Falcatifolium) on podokarpuskasvien heimoon (Podocarpaceae) kuuluva havupuusuku. Suvun kuusi lajia ovat trooppisen Aasian ja Tyynenmeren saarten pensaita ja puita. Suvun ominaispiirteitä ovat pihkaiset lehdet, jotka ovat sivuversoissa suuria ja usein sirppimäisesti kaartuvia, sekä epäsymmetriset mehevät kävyt.
Falcatifolium est un genre botanique appartenant à la famille des Podocarpaceae. Les espèces sont des arbrisseaux et des arbres à feuilles persistantes, qui peuvent atteindre une hauteur de 1 à 36 m.
Les Falcatifolium sont des plantes ligneuses, l'écorce et les feuilles contiennent de la résine. L'écorce est mince, fibreuse, présente des pores épars et peut se décoller. La ramification dans les arbres à croissance monopodiale se produit en verticille et est irrégulière dans les arbustes. Les branches feuillues se terminent par des bourgeons lâches, formés par des écailles triangulaires étroites[1],[2].
Le bois est doux, léger, parfumé et brun clair et ne montre que de légères différences entre le duramen et l'aubier. Il est finement et uniformément grainé, les anneaux de croissance ne sont formés qu'indistinctement. Les canaux de résine sont manquants, mais des cellules de résine individuelles sont formées[2].
Les feuilles sont divisées en deux, il y a des écailles et des feuilles différenciées. Les écailles poussent plus ou moins sur les pousses principales et les pousses secondaires. Les feuilles se développent plus ou moins en deux rangées, elles sont aplaties sur les deux côtés latéralement, donc ont un côté gauche et un côté droit, et sont obliquement lancéolée ou en forme de faucille. Les feuilles sont nervurées, beaucoup plus grandes que les feuilles de l'écaille, mais de taille très différente. Elles forment des stomates des deux côtés des feuilles[1],[2].
Les strobiles sont cylindriques à en forme de chaton. Ils se développent généralement moins souvent individuellement en groupes, axillaires sur des pédicelles squameuses. Les microsporophylles sont petites, triangulaires ou pointues et montrent deux étamines rondes, deux poches avec du pollen[1].
Les cônes de graines se développent solitaires, axillaires ou rarement terminaux sur les tiges écailleuses. Ils se composent de huit à douze écailles de couverture disposées en spirale, qui se gonflent, deviennent charnus et rouges et forment avec l'axe de la broche un réceptacle de forme irrégulière. Près de la pointe du réceptacle pousse un flocon de graines fertiles, qui porte sur le côté adaxial l'unique ovule. Les graines aptères sont ovales, mais plus ou moins aplaties et présentent deux crêtes latérales. Elles se dressent droit sur l'axe du réceptacle et sont entourées à la base par l'épimatium gonflé, formé par une ou deux écailles de graines gonflées[1],[2].
Le nombre de chromosomes est x=10[2].
L'aire de répartition de l'espèce est en Mélanésie, sur la péninsule malaise, dans les îles de Bornéo, Célèbes, dans les Philippines, les Moluques et en Nouvelle-Guinée. Falcatifolium taxoides se trouve en Nouvelle-Calédonie.
Falcatifolium est un genre de conifères. Le genre est établi en 1969 par David John de Laubenfels alors que les espèces étaient considérés comme appartenant au genre Dacrydium. Les représentants du genre diffèrent de ceux du genre Dacrydium par la position des cônes, la forme de l'épimatium et la forme différente des feuilles. Des études génétiques montrent cependant que les espèces des genres Falcatifolium et Dacrydium sont étroitement apparentées, plus proches que les espèces des genres aussi établis récemment Halocarpus, Lagarostrobos, Lepidothamnus et Manoao[2].
Les espèces du genre sont étroitement liées les unes aux autres, elles diffèrent principalement par la taille et la forme des feuilles. On distingue six espèces :
Il n'y a que quelques découvertes de fossiles, datant d'il y a 45 millions d'années (Éocène), dans le sud-est de l'Australie. La séparation des autres genres devait donc déjà être faite avant. Dans les fossiles de Tasmanie de l'Éocène et de l'Oligocène, on trouve une forme de feuille semblable mais une structure différente de surface, qui est assignée à un genre séparé Sigmaphyllum[2].
Les espèces du genre sont à peine cultivées et il n'y a pas de cultivar connu[2]. Le bois de Falcatifolium falciforme et Falcatifolium papuanum est utilisé avec le bois d'autres représentants des Podocarpaceae.
Falcatifolium est un genre botanique appartenant à la famille des Podocarpaceae. Les espèces sont des arbrisseaux et des arbres à feuilles persistantes, qui peuvent atteindre une hauteur de 1 à 36 m.
Falcatifolium is een geslacht van coniferen behorend tot de familie van Podocarpaceae. Het geslacht telt vijf soorten van groenblijvende tweehuizige struiken tot grote bomen van maximaal 36 meter hoog. Het geslacht werd voor het eerst beschreven door De Laubenfels in 1969, samengesteld uit soorten die vroeger tot het geslacht Dacrydium werden gerekend.
Het geslacht Facatifolium komt voor in een gebied dat loopt van Nieuw-Caledonië tot het schiereiland Malakka, waaronder Nieuw-Guinea, de Indonesische eilanden Celebes, Borneo en de eilanden Obi en Riau en het Filipijnse eiland Mindoro.
Het geslacht bestaat uit de volgende soorten:
Falcatifolium is een geslacht van coniferen behorend tot de familie van Podocarpaceae. Het geslacht telt vijf soorten van groenblijvende tweehuizige struiken tot grote bomen van maximaal 36 meter hoog. Het geslacht werd voor het eerst beschreven door De Laubenfels in 1969, samengesteld uit soorten die vroeger tot het geslacht Dacrydium werden gerekend.
Het geslacht Facatifolium komt voor in een gebied dat loopt van Nieuw-Caledonië tot het schiereiland Malakka, waaronder Nieuw-Guinea, de Indonesische eilanden Celebes, Borneo en de eilanden Obi en Riau en het Filipijnse eiland Mindoro.
Het geslacht bestaat uit de volgende soorten:
Falcatifolium angustum de Laub. Falcatifolium falciforme (Parl.) de Laub. Falcatifolium gruezoi de Laub. Falcatifolium papuanum de Laub. Falcatifolium sleumeri de Laub. & Silba Falcatifolium taxoides (Brongn. & Gris) de Laub.Falcatifolium-slekten (latin: Falcatifolium) er en slekt i gultrefamilien, en gruppe sørlige bartrær. Slekten ble beskrevet i 1969 og har fem arter, spredd fra Filippinene, til Indonesia, Borneo, Ny-Guinea, Ny-Caledonia og Kepulauan Riau.
Artene vokser spredt på enkeltøyer, herunder Sulawesi og Mindanao, og er truet av tap av habitat og tømmerhogst.
Falcatifolium taxoides på Ny-Caledonia er vertsplante for verdens eneste parasittiske bartre, nemlig arten Parasitaxus usta som også er medlem av gultrefamilien.
Falcatifolium-slekten (latin: Falcatifolium) er en slekt i gultrefamilien, en gruppe sørlige bartrær. Slekten ble beskrevet i 1969 og har fem arter, spredd fra Filippinene, til Indonesia, Borneo, Ny-Guinea, Ny-Caledonia og Kepulauan Riau.
Artene vokser spredt på enkeltøyer, herunder Sulawesi og Mindanao, og er truet av tap av habitat og tømmerhogst.
Falcatifolium taxoides på Ny-Caledonia er vertsplante for verdens eneste parasittiske bartre, nemlig arten Parasitaxus usta som også er medlem av gultrefamilien.
Multimedia w Wikimedia Commons Falcatifolium – rodzaj drzew i krzewów z rodziny zastrzalinowatych (Podocarpaceae). Obejmuje 6 gatunków[4] występujących na obszarze od Malezji do Filipiny i Nową Kaledonię[5].
Jeden z rodzajów rodziny zastrzalinowatych (Podocarpaceae).
Falcatifolium – rodzaj drzew i krzewów z rodziny zastrzalinowatych (Podocarpaceae). Obejmuje 6 gatunków występujących na obszarze od Malezji do Filipiny i Nową Kaledonię.
Falcatifolium é um género de conífera pertencente à família Podocarpaceae.[1]
Falcatifolium é um género de conífera pertencente à família Podocarpaceae.
Falcatifolium — рід хвойних рослин родини Подокарпових.
лат. falcis — «серп», лат. folia — «листя».
Малезія: півострів Малайзія, Борнео, Сулавесі, Філіпіни, Малуку, Нова Гвінея; пд.-зх. Океанія: Нова Каледонія.
Це дводомні вічнозелені рослини, від чагарників до великих дерев до 36 м заввишки з тонкою, більш-менш гладкою коричневою корою, червонуватою і дещо волокнистою зсередини, яка лущиться на пластинки на більших екземплярах. Вільно і неправильно розгалужене. Листя спірально розміщене. Пилкові шишки циліндричні, одиночні або згруповані. Насінини поодинокі, принасінники опухлі, червоні і м'ясисті, при дозріванні.
Falcatifolium — рід хвойних рослин родини Подокарпових.
