dcsimg

Korpiludekääpä ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Korpiludekääpä (Skeletocutis odora) on melko harvinainen yksivuotinen kääpälaji. Se kasvaa vanhojen kuusten rungolla, joskus myös haavassa. Sieni on kellanvalkoinen ja vetinen tai vahamainen, ja sen pillistö muodostaa kerroksia. Hajun on kuvattu olevan sekoitus imelää hajuvettä ja metsäludetta.[2] Korpiludekääpä on yksivuotinen ja alustanmyötäinen. Käävän reuna mutkittelee kaarnan koloissa. Kuultava lohkopinta voi olla jopa 1 cm paksu keskeltä. Pillit lohkeavat helposti pituussuunnassa ja muuttuvat kuivuessaan likaisenruskeiksi.[3]

Korpiludekääpä on Suomessa silmälläpidettävä laji. Se kasvaa tuoreilla ja lehtomaisilla kankailla, joissa on lahopuuta. Sitä on uhannut metsien ikärakenteen muutokset; vanhojen metsien, kookkaiden puiden, kuloalueiden ja muiden luontaisen sukkession alkuvaiheiden väheneminen.[4] Viimeisimmän Luonnonvarakeskuksen valtakunnan metsien inventoinnin perusteella Suomen metsien ikärakenne on muuttunut Korpiludekäävälle suotuisampaan suuntaan.

Lähteet

  1. Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 10.8.2010
  2. Sukellus kääpämetsään Metsähallitus
  3. Salo P., Niemelä T. & Salo U., Suomen sieniopas, Kasvimuseo & WSOY 2006, 512 s.
  4. Silmälläpidettävät kääväkkäät Ympäristökeskus

Aiheesta muualla

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI

Korpiludekääpä: Brief Summary ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Korpiludekääpä (Skeletocutis odora) on melko harvinainen yksivuotinen kääpälaji. Se kasvaa vanhojen kuusten rungolla, joskus myös haavassa. Sieni on kellanvalkoinen ja vetinen tai vahamainen, ja sen pillistö muodostaa kerroksia. Hajun on kuvattu olevan sekoitus imelää hajuvettä ja metsäludetta. Korpiludekääpä on yksivuotinen ja alustanmyötäinen. Käävän reuna mutkittelee kaarnan koloissa. Kuultava lohkopinta voi olla jopa 1 cm paksu keskeltä. Pillit lohkeavat helposti pituussuunnassa ja muuttuvat kuivuessaan likaisenruskeiksi.

Korpiludekääpä on Suomessa silmälläpidettävä laji. Se kasvaa tuoreilla ja lehtomaisilla kankailla, joissa on lahopuuta. Sitä on uhannut metsien ikärakenteen muutokset; vanhojen metsien, kookkaiden puiden, kuloalueiden ja muiden luontaisen sukkession alkuvaiheiden väheneminen. Viimeisimmän Luonnonvarakeskuksen valtakunnan metsien inventoinnin perusteella Suomen metsien ikärakenne on muuttunut Korpiludekäävälle suotuisampaan suuntaan.

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI