dcsimg

Kylkiluuvesilisko ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Kylkiluuvesilisko (Pleurodeles waltl) on melko suurikokoinen vedessä elävä salamanterilaji.

Koko ja ulkonäkö

Kooltaan kylkiluuvesilisko on joko yli tai alle 20 cm. Sen selkäpuoli on harmaan ruskea ja siinä on tummia täpliä. Kylkiluuvesiliskon kyljissä on punertavan ruskeita pisteitä. Sillä on leveä ja litteä pää.

Levinneisyys

Kylkiluuvesiliskoja tavataan Espanjan ja Portugalin alueilla. Ne elävät lammissa ja soissa yleensä koko aikuisikänsä.

Käyttäytyminen

Kylkiluuvesilisko on päiväaktiivinen laji. Se kulkee veden pohjassa ja vesikasveissa kiipeillen. Joskus harvoin kylkiluuvesilisko voi kuitenkin siirtyä maalle asumaan. Tällöin se muuttuu hämäräaktiiviseksi ja se piilottelee suojaisissa piilopaikoissa.

Lemmikkieläimenä

Kylkiluuvesiliskoja on myynnissä eläinkaupoissa ja kasvattajilla. 1-2 kylkiluuvesiliskoa voidaan asuttaa noin 120 litran akvaarioon. Akvaario laitetaan melkein täyteen vettä ja pinnalle tulisi liittää jonkinlainen maa-alue, jolle eläin voi halutessaan nousta. Maa-alueeksi sopii esimerkiksi korkkilautta, joka kelluu veden pinnalla. Pinnalle voi laittaa myös jotakin pintakasvia varjostamaan vettä ja veteen voi istuttaa vesikasveja. Akvaarioon pitäisi järjestää piilopaikkoja kylkiluuvesiliskoille. Sinne voi myös laittaa suodattimen helpottamaan veden puhdistamista. Akvaario tulee pitää puhtaana ja vettä pitää vaihtaa säännöllisesti.

Lähteet

  1. Pedro Beja, Jaime Bosch, Miguel Tejedo, Paul Edgar, David Donaire-Barroso, Miguel Lizana, Iñigo Martínez-Solano, Alfredo Salvador, Mario García-París, Ernesto Recuero Gil, Tahar Slimani , El Hassan El Mouden, Philippe Geniez, Tahar Slimani: Pleurodeles waltl IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2009. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 6.8.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI

Kylkiluuvesilisko: Brief Summary ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Kylkiluuvesilisko (Pleurodeles waltl) on melko suurikokoinen vedessä elävä salamanterilaji.

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI