Kellosammakko (Bombina bombina) on kellosammakoiden sukuun kuuluva Euroopassa elävä sammakkolaji.
Kellosammakon selkä on konnamaisen nystermäinen, mutta ruumis on litteä kuten sammakon. Pituus on suurimmillaan 50–55 millimetriä. Selkäpuoli on harmaan tai mustanruskea, tummemilla yksilöillä nystyröiden vihreä väri erottuu huonosti. Raajojen, ruumiin ja pään alapuoli ovat mustansiniset, ja niissä on oranssinpunaisia täpliä. Pitkien takajalkojen kaikkien viiden varpaan välissä on räpylät. Kellosammakko pystyy erittämään ihorauhasistaan myrkkyä, joten monet pedot jättävät sen rauhaan.[3]
Kellosammakkoa tavataan Keski- ja Itä-Euroopassa, aina Tanskasta, eteläisestä Ruotsista ja pohjoisesta Saksasta itään Uralvuorille Venäjällä, etelässä Tonavan tulvatasangoille, Turkkiin ja Kaukasusten pohjoisrinteille. Sitä on myös istutettu Isoon Britanniaan.[1] Kellosammakko hävisi Ruotsista 1960-luvulla mutta se palasi sinne 1970- ja 1980- luvulla, nykyisin kanta on elinvoimainen.[3]
Elinympäristönsä suhteen sammakko on vaatelias. Se valitsee elinlammekseen vain sellaisen, jossa ei ole vaaraa petokaloista tai petoeläimistä. Paikoittain kellosammakko elää samoilla alueilla kuin vuoristokellosammakko (Bombina variegata).[3]
Suurin ja kovaäänisin koiras vetää naaraita puoleensa. Naaras munii munansa vesikasvien ympärille, ja koiras hedelmöittää ne samalla. Kutuaikana naaras voi paritella useita kertoja ja saada lisääntymiskaudella jopa 450 munaa, vanhemmat naaraat yleensä nuoria vähemmän. Nuijapäät syövät levää ja aikuistuvat kesän mittaan. Täysikasvuinen kellosammakko voi elää jopa 13 vuotta.[3]
Kellosammakon ravintoa ovat hyönteiset, hämähäkit, etanat, madot ja kalanpoikaset, joita se saalistaa lähinnä vedestä, mutta myös maalta.[3]
Kellosammakko (Bombina bombina) on kellosammakoiden sukuun kuuluva Euroopassa elävä sammakkolaji.
