Pikkutupsukas (Orgyia antiquoides) on tupsukkaisiin lukeutuva perhoslaji. Lajista on aikaisemmin käytetty nimeä kanervatupsukas.
Tupsukkaille tyypilliseen tapaan vain lajin koirailla on siivet. Niiden kärkiväli on keskimäärin 22 millimetriä, mutta väli voi vaihdella 19,5–24 mm välillä. Sekä etu- että takasiivet ovat tasaisen ruosteenruskeat, ja takasiivet ovat hieman etusiipiä tummemmat. Etusiiven takareunassa voi olla nähtävissä reunoiltaan epäselvä, valkoinen täplä, mutta täplä voi myös usein puuttua. Etusiiven poikki kulkee hieman tummempi varjostuma. Muun muassa nämä tuntomerkit erottavat pikkutupsukkaan täplätupsukkaan kaltaisista lähilajeista. Lepäävä perhonen pitää siipiään kattolaskuisesti ruumiin sivuilla ja etujalkansa ojennettuna eteenpäin.[2][1][3][4]
Lajin naaras on tummanharmaa ja noin 10 mm pitkä. Sen siivet ovat surkastuneet vain noin millimetrin mittaisiksi. Naaraan tuntosarvet ovat sahahampaiset, koiraan kaksoiskampahampaiset.[1]
Toukka on lajin useimmin vastaan tuleva elämänvaihe. Se on mustanharmaa, kauttaaltaan pitkien karvojen peittämä ja täysikasvuisena noin 25 mm pitkä. Sen sivuilla on leveät keltaiset juovat ja selkäpuolella neljä tuuheaa karvatupsua, joiden väri vaihtelee vaaleankeltaisesta kellanruskeaan. Pään molemmin puolin on lisäksi kaksi pitkää, mustaa ja eteenpäin suuntautunutta karvatupsua.[5]
Lajia tavataan Pohjois- ja Keski-Euroopassa Uralille saakka. Sen levinneisyysalue Euroopassa ulottuu Keski-Euroopan pohjoisosien kautta Belgiaan, Saksaan, Puolaan ja Tanskaan sekä Baltiaan, eteläiseen Ruotsiin sekä Suomeen. Idässä levinneisyys jatkuu Mustallemerelle Romaniaan, Unkariin sekä Luoteis- ja Keski-Venäjälle Armeniaan, Iraniin ja Mongoliaan. Suomessa pikkutupsukasta tavataan suurimmassa osassa maata. Havainnot ovat painottuneet etelä- ja länsiosiin. Ahvenanmaalla ja Lapissa lajia ei juurikaan esiinny. Lentoaika alkaa eteläisessä Suomessa useimmiten heinäkuussa ja pohjoisemmassa elokuussa ja se jatkuu koko maassa syyskuulle.[1][6]
Pikkutupsukas on avoimien soiden laji. Sitä tavataan Suomessa pääasiassa rämeillä sekä pohjoisessa myös puuttomilla ja vetisillä nevoilla. Koiraat ovat päiväaktiivisia ja ne lentävät auringonpaisteessa nopeasti ja heittelehtivästi, yleensä muutamia metrejä maanpinnan yläpuolella. Pilvisillä hetkillä ne lepäävät usein mäntyjen rungoilla. Yöllä koiraita saattaa lentää valolle. Aikuiset perhoset eivät nauti lainkaan ravintoa ja yksittäinen koirasyksilö elääkin vain pari päivää.[7]
Lentokyvytön naaras ei liiku vaan houkuttelee koiraita luokseen feromonien avulla. Yhden naaraan luona voi lennellä useita koiraita, jotka jäävät usein joksikin aikaa lepäämään paikalle, vaikka naaraan koiraita puoleensavetävä feromonituotanto loppuukin parittelun yhteydessä. Naaras ei koskaan poistu kotelokopastaan vaan työntää ainoastaan takaruumiinsa kärjen koteloon tekemäänsä aukkoon. Parittelun jälkeen naaras munii kotelokopan sisäpuolelle noin 100 munaa ja kuolee heti saatuaan munimisen päätökseen. Munat talvehtivat ja keväällä toukat tunkeutuvat ulos kotelokopasta. Toukat ovat aktiivisia lähinnä päiväsaikaan ja niitä löytyy usein runsaasti melko pieneltäkin alueelta. Toukat ovat täysikasvuisia kesäkuun lopulla ja ne koteloituvat huomiota herättävän, keltaisen kotelokopan sisään. Naaraiden kotelot sijaitsevat kasvillisuudessa huomattavasti koiraita korkeammalla.[7]
Toukka käyttää ravinnokseen useita suoympäristön varpuja, mutta erityisesti kanervaa. Toukka syö kuitenkin myös variksenmarjaa, juolukkaa, muurainta, pihlajaa ja suokukkaa.[1][8]
Pikkutupsukas (Orgyia antiquoides) on tupsukkaisiin lukeutuva perhoslaji. Lajista on aikaisemmin käytetty nimeä kanervatupsukas.
