Kurjenmiekkakasvit (Iridaceae) on Asparagales-lahkoon kuuluva kasviheimo. Tieteellisen nimen synonyymejä ovat Crocaceae, Galaxiaceae, Geosiridaceae, Gladiolaceae, Isophysidaceae, Ixiaceae ja Nivenioideae.
Heimoon kuuluu noin 1800 lajia, jotka jaetaan 70–80 sukuun.[1] Suomessa kasvaa alkuperäisenä keltakurjenmiekka, jota kutsutaan myös lyhyesti kurjenmiekaksi, sekä saksankurjenmiekka, joka lienee viljelykarkulainen. Monia muitakin lajeja viljellään puutarhoissa. Kurjenmiekkojen lisäksi heimoon kuuluu muitakin koristekasveja kuten sahramit (Crocus), miekkaliljat (Gladiolus) ja freesiat.
Kurjenmiekkakasvit ovat monivuotisia ja juurakollisia; juuret ovat sienijuurellisia, ja juurikarvat puuttuvat. Ne varastoivat ravinteita talven yli sipulissa tai mehevässä maavarressa. Tämän ravintovaraston turvin ne kukkivat jo keväällä tai varhain alkukesästä. Lehdet ovet kahdessa rivissä, yleensä heinämäiset, yksipintaiset tai syrjittäiset. Kukat ovat tavallisesti isoja, ja niiden värikkäät kehälehdet ovat enemmän tai vähemmän erillisiä; niiden kärki on usein sukasellinen. Heteitä on kolme ja ne sijaitsevat kohdakkain kehän ulkolehtien kanssa. Ponnet avautuvat poispäin kukan keskustasta. Myös emilehdet ovat kohdakkain ulompien kehälehtien kanssa, eikä niissä ole mesiäisiä. Sikiäin on kehänalainen. Vartalo on haarainen ja luotit sijaitsevat monimutkaisten tai laajentuneiden haarojen reunoilla. Siemenessä on hemiselluloosapitoinen endospermi ja melko kookas alkio, jonka sirkkalehti ei tavallisesti ole yhteyttävä.[2]
Kurjenmiekkakasvit ovat levinneisyydeltään yleismaailmallinen heimo.[3]
Eniten kurjenmiekkakasvien lajeja tunnetaan trooppisesta Afrikasta, etenkin Etelä-Afrikasta.[4] Japanissa kurjenmiekkakasveja arvostetaan perinteisesti paljon; niitä kuvataan taiteessa ja heimon lajeja on maakuntien tunnuskasveina.
Kurjenmiekkakasvit kuuluvat Asparagales-lahkon evoluutiopuussa samaan haaraan heimon Xeronemataceae, heinäpuukasvien (Xanthorrhoeaceae), narsissikasvien (Amaryllidaceae) ja parsakasvien (Asparagaceae) kanssa.[5]
Kurjenmiekkakasvien 66 sukua ja 2025 lajia ryhmitellään sukulaisuutensa perusteella seitsemäksi alaheimoksi.[6]
Alaheimossa on vain yksi laji, Tasmaniassa kasvava Isophysis tasmanica. Sen kukat ovat yksittäin ja niissä on suojuslehti (spatha). Sikiäin on yhdislehtinen ja kehänalainen, vartalo lyhythaarainen. [6]
Alaheimo käsittää 30 sukua ja 820 lajia, joita kasvaa ympäri maapallon, mutta erityisesti Keski- ja Etelä-Amerikan vuoristoissa. Kasvit ovat joskus sipulikasveja, yleensä juurakollisia. Kukinto on yksinkertainen viuhko. Kehälehdissä on mesiäisiä. Emin vartalon haarat ovat pitkiä ja putkimaisia. Alaheimon runsaslajisimmat suvut ovat kurjenmiekat (Iris, 280 lajia), mukulakurjenmiekat (Moraea, 200 lajia), silmiöt eli kuovinkukat (Sisyrinchium, 60–260 lajia) ja tiikerikukat (Tigridia, 50 lajia). [6]
Vain yksi suku, Patersonia, jonka levinneisyys on hajanainen: Sumatra, Borneo, Uusi-Guinea, Uusi-Kaledonia, Australia. Lajeja on 24. Kasvit ovat enemmän tai vähemmän puutuvavartisia ja juurakollisia. Sisemmät kehälehdet ovat surkastuneet suomuiksi tai puuttuvat. Heteen palhot yhteen kasvaneet. [6]
Vain yksi suku, Geosiris, ja kaksi lajia, jotka kasvavat Madagaskarissa ja Komoreilla. Kasvit ovat lehtivihreättömiä sienijuuren varassa eläviä. Kukat ovat perättömiä, kehä yhdislehtinen vain tyveltään. Siemenet ovat pieniä, pölymäisiä. [6]
Vain yksi suku, Aristea, jossa 55 lajia Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Madagaskarissa. [6]
Kolme sukua ja 14 lajia Kapmaassa. Varret puutuvia. Viuhko koostuu 1–2 kukan ryhmistä. Kehä tav. pitkän putkimainen, kehälehdet kynnellisiä. Luotit yksinkertaisia.[6]
28 sukua ja 1005 lajia enimmäkseen Afrikan eteläosissa, myös Euroopassa, Madagaskarissa ja Keski-Aasiassa. Kasvit pystyjuurakkoisia, lehtitupet umpinaisia. Kukinto on tähkämäinen, kukat eri tavoin vastakohtaisia, harvoin säteittäisiä. Kukassa tav. mesiäisiä. Kromosomiluku n = 9–17. Runsaslajisimmat suvut: miekkaliljat (Gladiolus, 260 lajia), valesahramit (Romulea, 90 lajia), Geissorhiza (85 lajia), sahramit eli krookukset (Crocus, 90 lajia), kafferinmiekat (Hesperantha, 80 lajia), babianat (Babiana, 55 lajia), sapelit (Watsonia, 50 lajia) ja iksiat (Ixia, 50 lajia). [6]
Kurjenmiekkakasvien heimo lienee syntynyt eteläisellä mantereella, joka on sittemmin jakautunut Etelänapamantereeksi ja Australiaksi. Sieltä se on levinnyt nykyisille asumasijoilleen kaukolevintänä ja migraation välityksellä Afrikkaan ja Amerikkaan, missä heimo on nykyään runsaimmillaan. Kurjenmiekkakasvit ovat monimuotoisempia esim. Etelä-Afrikassa kuin pohjoisella pallonpuoliskolla. Kapmaassa on huomattavan monimuotoinen lajisto, siellä kasvaa yli 650 lajia. Sopeutumislevittäytyminen tuolla alueella on saattanut alkaa fynbos-kasvillisuudessa mioseenikaudella noin 25 miljoonaa vuotta sitten, kun taas Karoon lajisto on myöhempää perua. [7]
Kurjenmiekkakasvit (Iridaceae) on Asparagales-lahkoon kuuluva kasviheimo. Tieteellisen nimen synonyymejä ovat Crocaceae, Galaxiaceae, Geosiridaceae, Gladiolaceae, Isophysidaceae, Ixiaceae ja Nivenioideae.
Heimoon kuuluu noin 1800 lajia, jotka jaetaan 70–80 sukuun. Suomessa kasvaa alkuperäisenä keltakurjenmiekka, jota kutsutaan myös lyhyesti kurjenmiekaksi, sekä saksankurjenmiekka, joka lienee viljelykarkulainen. Monia muitakin lajeja viljellään puutarhoissa. Kurjenmiekkojen lisäksi heimoon kuuluu muitakin koristekasveja kuten sahramit (Crocus), miekkaliljat (Gladiolus) ja freesiat.
