Punaherukka eli lännenpunaherukka (Ribes rubrum), jota kutsutaan usein myös punaviinimarjaksi, on herukkapensaslaji. Punaherukasta tunnetaan useita alalajeja. Suomessa pensasta esiintyy viljeltynä. Suomen suosituin viljelylajike on Punainen hollantilainen. Punaviinimarja kestää kylmää paremmin kuin mustaherukka, joten sitä voidaan kasvattaa jopa Lapissa.
Punaherukkaa kasvaa koko maassa luonnonvaraisena. Luonnonvarainen punaherukka on otettu viljelyyn jo varhain. Luonnonvaraisen muodon marjat ovat happamammat ja pienemmät kuin nykyisin viljellyllä lajikkeilla.[1]
Marja on maultaan voimakkaan hapan ja hiukan makea. Raikkaan makunsa ansiosta se on suosittu mehumarja. Sekä punaherukan marjat että lehdet ovat hyvin vitamiinipitoisia,[1] ja niillä on todettu olevan joihinkin vaivoihin jopa terveyttävä vaikutus.
Vaikka mustaherukka yhdistetään perinteisesti lääkkeelliseen käyttöön, englannin- ja saksankielisten yrttilääketieteen lähdeteoksien mukaan myös punaherukalla on kuumetta alentavia, hikoilua edistäviä, kuukautisvuotoa lisääviä, lievästi laksatiivisia, kutistavia, ruokahalua lisääviä, verta puhdistavia, diureettisia ja ruuansulatusta parantavia vaikutuksia. Jotkut näistä mainituista vaikutuksista ovat todennäköisiä, johtuen sen todistetusti korkeista C-vitamiinipitoisuuksista (80 mg per 100 g), hedelmähapoista sekä marjan sisältämistä kuiduista. Kuivatuista punaherukan lehdistä valmistetun teen on sanottu lievittävän kihdin ja reumatismin oireita sekä olevan hyödyksi heikosti parantuvissa haavoissa sekä kurlausnesteenä suun tulehduksissa.
Punaherukka muistuttaa ulkonäöltään taikinamarjaa, johon sitä pitää varoa sekoittamasta. Punaherukan marjat kasvavat suurempina, roikkuvina terttuina.
Valkoherukka ei ole oma lajinsa vaan punaherukan muunnos. Se on kasvitieteellisesti punaherukka, jonka marjoista puuttuu kokonaan punaisen värin aiheuttava geeni.
Punaherukka eli lännenpunaherukka (Ribes rubrum), jota kutsutaan usein myös punaviinimarjaksi, on herukkapensaslaji. Punaherukasta tunnetaan useita alalajeja. Suomessa pensasta esiintyy viljeltynä. Suomen suosituin viljelylajike on Punainen hollantilainen. Punaviinimarja kestää kylmää paremmin kuin mustaherukka, joten sitä voidaan kasvattaa jopa Lapissa.
Punaherukkaa kasvaa koko maassa luonnonvaraisena. Luonnonvarainen punaherukka on otettu viljelyyn jo varhain. Luonnonvaraisen muodon marjat ovat happamammat ja pienemmät kuin nykyisin viljellyllä lajikkeilla.
Marja on maultaan voimakkaan hapan ja hiukan makea. Raikkaan makunsa ansiosta se on suosittu mehumarja. Sekä punaherukan marjat että lehdet ovat hyvin vitamiinipitoisia, ja niillä on todettu olevan joihinkin vaivoihin jopa terveyttävä vaikutus.
Vaikka mustaherukka yhdistetään perinteisesti lääkkeelliseen käyttöön, englannin- ja saksankielisten yrttilääketieteen lähdeteoksien mukaan myös punaherukalla on kuumetta alentavia, hikoilua edistäviä, kuukautisvuotoa lisääviä, lievästi laksatiivisia, kutistavia, ruokahalua lisääviä, verta puhdistavia, diureettisia ja ruuansulatusta parantavia vaikutuksia. Jotkut näistä mainituista vaikutuksista ovat todennäköisiä, johtuen sen todistetusti korkeista C-vitamiinipitoisuuksista (80 mg per 100 g), hedelmähapoista sekä marjan sisältämistä kuiduista. Kuivatuista punaherukan lehdistä valmistetun teen on sanottu lievittävän kihdin ja reumatismin oireita sekä olevan hyödyksi heikosti parantuvissa haavoissa sekä kurlausnesteenä suun tulehduksissa.
Punaherukka muistuttaa ulkonäöltään taikinamarjaa, johon sitä pitää varoa sekoittamasta. Punaherukan marjat kasvavat suurempina, roikkuvina terttuina.
Valkoherukka ei ole oma lajinsa vaan punaherukan muunnos. Se on kasvitieteellisesti punaherukka, jonka marjoista puuttuu kokonaan punaisen värin aiheuttava geeni.
