Lehtimangoldi (Beta vulgaris var. cicla), jota kutsutaan myös nimellä lehtijuurikas, on juurikkaan (Beta vulgaris) muunnos.
Lehtimangoldi on kaksivuotinen kasvi, joka kasvattaa ensimmäisenä vuotena paksumaltoisista ja leveäruotisista lehdistä muodostuvan lehtiruusukkeen. Lehtimangoldin juuret ovat haaroittuneet eivätkä erityisen paksuuntuneita päinvastoin kuin toisella muunnoksella, punajuurikkaalla (Beta vulgaris var. conditiva).
Lehtiruodiltaan leveitä ja pitkiä lajikkeita nimitetään ruotimangoldeiksi (Beta vulgaris var. flavescens). Näillä lehtiruoti voi olla jopa 20 cm leveä ja puoli metriä pitkä. Siinä missä tavallista lehtimangoldia käytetään pinaatin tavoin, ruotimangoldia käytetään parsan tavoin.[1]
Raaka mangoldi on erinomainen biotiinin, C- ja A-vitamiinin, magnesiumin ja kaliumin lähde[2].
Pinaatin tavoin se kerää nitraattia, joten sitä ei pidä antaa pikkulapsille, eikä aikuisenkaan pidä syödä kuin enintään kaksi kertaa viikossa.[3]
Kylvetään heti maan lämmettyä (9-10 astetta), 2-3 cm syvyyteen. Itämisaika on 17-25 vrk 17-20 asteessa. Mullan on hyvä olla runsasravinteista ja pH:n neutraali. Taimiväli 15-20 cm, riviväli 40 cm. Korjuukelpoinen 8-10 viikossa. Jos satoa halutaan pitkälle syksyyn, kannattaa tehdä toinen kylvö kesäkuun lopulla. Kastellaan runsaasti kuivina jaksoina.[4]
Sadonkorjuu aloitetaan ulommaisista lehdistä, sisempien jatkaessa kasvamistaan. Lehdet vedetään irti, ei leikata, muutoin lehdistä vuotaa liikaa nestettä. Lehtimangoldit säilyvät kylmässä muutaman päivän, ruotimangoldit noin viikon verran. Voidaan pakastaa ryöpättynä.[4]
Käytetään pinaatin tavoin. Paksut lehtiruodit voi valmistaa erikseen parsan tavoin.[4]
Lehtimangoldi (Beta vulgaris var. cicla), jota kutsutaan myös nimellä lehtijuurikas, on juurikkaan (Beta vulgaris) muunnos.
Lehtimangoldi on kaksivuotinen kasvi, joka kasvattaa ensimmäisenä vuotena paksumaltoisista ja leveäruotisista lehdistä muodostuvan lehtiruusukkeen. Lehtimangoldin juuret ovat haaroittuneet eivätkä erityisen paksuuntuneita päinvastoin kuin toisella muunnoksella, punajuurikkaalla (Beta vulgaris var. conditiva).
Lehtiruodiltaan leveitä ja pitkiä lajikkeita nimitetään ruotimangoldeiksi (Beta vulgaris var. flavescens). Näillä lehtiruoti voi olla jopa 20 cm leveä ja puoli metriä pitkä. Siinä missä tavallista lehtimangoldia käytetään pinaatin tavoin, ruotimangoldia käytetään parsan tavoin.
