Metsälehmus eli niinipuu (Tilia cordata) on puu, joka kasvaa suuressa osassa Eurooppaa ja Englannissa sen pohjoisinta osaa lukuun ottamatta. Suomeen se saapui noin 6 000 vuotta sitten.[1] Nykyään sitä esiintyy luontaisesti Pietarsaari–Joensuu-linjan eteläpuolella[2]. Kuitenkin metsälehmus on Suomen etelä- ja lounaisosassa yleisempi kuin pohjoisemmassa. Jo Baltiassa ja Etelä-Ruotsissa metsälehmus on suhteellisen yleinen puulaji, mutta erityisesti kuitenkin vasta Keski-Euroopassa. Suomessa puistopuina käytetään yleensä metsälehmuksen sijaan risteyttämällä jalostettua puistolehmusta.
Metsälehmus on Tšekin kansallispuu. Metsälehmusta kutsutaan usein myös niinipuuksi. Suomessa muun muassa Niinisalo on saanut nimensä siellä kasvavista lehmuksista. Metsälehmusta viljellään laajalti Pohjois-Amerikassa siellä luontaisen amerikanlehmuksen sijasta, jolla on suuremmat ja karkeammat lehdet.
Lehmuksen runko on tumma, nuorten vesojen musta, ja sen oksat kaartuvat alaspäin. Se kasvattaa runsaasti tyvivesoja. Silmu on pullea ja tumma. Lehdet ovat pyöreän herttamaiset. Kasveja vähemmän tunteva saattaa sekoittaa nuoren lehmuksen pähkinäpensaaseen, jota kasvaa Suomen eteläosissa. Metsälehmus voi kasvaa jopa 30 metrin korkuiseksi. Se kukkii heinäkuussa, ja kukissa on voimakas huumaava tuoksu. Niiden siitepöly houkuttelee puoleensa mehiläisiä. Vain eteläisen Suomen tammivyöhykkeellä lehmus lisääntyy jotenkuten siementen avulla, sillä pohjoisemmassa siemenet eivät ehdi kypsyä ennen talven tuloa.
Metsälehmus on mantereinen laji, toisin kuin monet muut jalot lehtipuut, eikä viihdy Suomen rannikkoseuduilla, lukuun ottamatta etelärannikkoa, jossa se ei ole kovin harvinainen. Se puuttuu länsirannikolta lähes kokonaan, mutta sisämaassa sitä kasvaa. Levinneisyytensä pohjoisimmilla alueilla metsälehmus on ainoa jalo lehtipuu. Tampereen leveyksillä se on jaloista lehtipuista yleisin, tosin sielläkin melko harvalukuinen. Vaikka metsälehmus on yleisempi mentäessä Tampereesta etelämmäksi, muuttuvat kuitenkin metsävaahtera ja pähkinäpensas nopeasti runsaammiksi ja ovat selvästi lehmusta yleisempiä etelärannikolla. Tampereen leveyksillä kulkevat metsävaahteran ja pähkinäpensaan kasvualueiden pohjoisrajat. Lehmus muodostaa Suomessa harvemmin varsinaisia metsiä. Lähinnä sitä esiintyy pieninä löyhinä puuryhminä muiden puulajien seassa. Tammi taas voi esiintyä Etelä-Suomen tammivyöhykkeellä tammimetsikköinä.
Metsälehmus on kasvupaikaltaan melko vaatimaton jaloksi lehtipuuksi. Tämän ansiosta se ehkä onkin laajimmalle levinnein jalo lehtipuu Suomessa. Metsälehmus viihtyy lehdoissa, purolaaksoissa, jyrkänteiden juurella, rehevillä harjuilla, ja lehtomaisilla kankailla. Se ei useinkaan kärsi talvivaurioista Oulun eteläpuolella, ja se kasvaa jopa katu- ja pihapuuna Rovaniemellä saakka.Etelä-Suomessa muille lehtipuille ja ravinteikkailla mailla se kukistaa nopeasti männyn. Se ei kuitenkaan pärjää kuuselle Suomessa, sillä kuusella on Suomen pitkässä ja kylmässä talvessa selvät kilpailuedut verrattuna lehmukseen.Käyttö Metsälehmuksen puuaines on vaaleaa eikä sydänpuu erotu väriltään pintapuusta[3]. Puuaines on pehmeää ja sitä käytetään veistoksiin ja puuleikkaustöihin, esimerkiksi taulujen kehyksiin. Puu on helposti lahoavaa ja soveltuu siksi vain sellaiseen käyttöön, jossa se ei joudu alttiiksi säälle.[3] Lehmuksen kuori on kaksikerroksinen: päällä on kaarna ja sen alla on niintä. Niini hyvin sitkeää, ja aiemmin metsälehmuksella oli taloudellista arvoa merkittävänä niinen lähteenä. Puistolehmuksen ja erityisesti isolehtilehmuksen niini on hyvin haurasta ja heikkolaatuista. Metsälehmuksen niintä käytettiin sekä raakana että liotettuna. Niinestä tehtiin etupäässä köysiä ja virsuja, eteläisemmillä seuduilla niinilevyistä myös taiteltiin astioita. Venäjällä kudottiin niinestä myös mattoja rokos(k)oita, joista tehtiin säkkejä, kuleja (jauhokuli) sekä suhteellisen vedenpitäviä kuormapeitteitä. Näitä käytettiin suuria määriä myös Suomessa Venäjän vallan aikana. Metsälehmusta on perinteisesti käytetty rohdoksena. Erityisesti lehmuksenkukkatee on edelleen suosittua etenkin Keski-Euroopassa. Lääkeaineita saadaan myös lehmuksen lehdistä ja kuoresta.[4][5] Keski-Euroopassa metsälehmusta käytetään kujannepuuna, mistä tunnettu esimerkki on Unter den Linden Berliinissä. Suomessa taas kujannepuuna käytetään yleensä metsälehmuksen ja keskieurooppalaisen isolehtilehmuksen risteymää puistolehmusta (Tilia × vulgaris, syn. T. × europaea), jota Keski-Euroopassa käytetään huomattavasti vähemmän. Puistolehmuksen tunnistaa muhkuraisesta rungosta, joskin lehmusten tunnistaminen toisistaan on usein hankalaa. euroopanpähkinäpensas · halava · harmaaleppä · hieskoivu · jokipaju · kaunopihlaja · korpipaatsama · kotipihlaja · kynäjalava · metsähaapa · metsälehmus · metsäomenapuu · metsävaahtera · mustuvapaju · orapaatsama · outapaju · raita · rauduskoivu · ruotsinpihlaja · saarni · suippoliuskaorapihlaja · suomenpihlaja · talvikkipaju · tammi · tervaleppä · tunturikoivu · tuomi · tylppäliuskaorapihlaja · vuorijalava
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Metsälehmus eli niinipuu (Tilia cordata) on puu, joka kasvaa suuressa osassa Eurooppaa ja Englannissa sen pohjoisinta osaa lukuun ottamatta. Suomeen se saapui noin 6 000 vuotta sitten. Nykyään sitä esiintyy luontaisesti Pietarsaari–Joensuu-linjan eteläpuolella. Kuitenkin metsälehmus on Suomen etelä- ja lounaisosassa yleisempi kuin pohjoisemmassa. Jo Baltiassa ja Etelä-Ruotsissa metsälehmus on suhteellisen yleinen puulaji, mutta erityisesti kuitenkin vasta Keski-Euroopassa. Suomessa puistopuina käytetään yleensä metsälehmuksen sijaan risteyttämällä jalostettua puistolehmusta.
Metsälehmus on Tšekin kansallispuu. Metsälehmusta kutsutaan usein myös niinipuuksi. Suomessa muun muassa Niinisalo on saanut nimensä siellä kasvavista lehmuksista. Metsälehmusta viljellään laajalti Pohjois-Amerikassa siellä luontaisen amerikanlehmuksen sijasta, jolla on suuremmat ja karkeammat lehdet.
